Kirsi Degerth-Moldováni
Aloitin ratsastuksen 7-vuotiaana, ensimmäisen oman hevosen sain kun olin 13-vuotias. Äitimme osti Tuomarinkartanon Ratsastusopiston vuonna 1993 ja vuodesta 1996 olen ollut täällä päätoimisesti töissä. Ensimmäiset reilut 10 vuotta toimin tallimestarina, sinä aikana pidin myös jo jonkin verran tunteja. Ensimmäisen lapsen jälkeen siirryin enemmän opettamaan.
Ratsastuksenohjaajaksi valmistuin vuonna 2013 ja ratsastuksenopettajaksi ja II-tason valmentajaksi valmistuin 2016. Master Ratsastuksenopettajaksi ja koulu-ja estehuippuvalmentajaksi valmistuin vuonna 2018. Lisäksi olen käynyt ratamestari-, taitotuomari- sekä koulutuomarikurssit. Valmentaudun säännöllisesti koulu- ja esteratsastuksessa sekä omaksi iloksi käyn välillä hyppäämässä maastoesteitä. Kilpailen vähän oman fiiliksen mukaan.
Valmentautuminen ja ratsastus auttaa myös opettajan työtä: ratsastus on paljon tietynlaista tunnetilaa, sitä yhteistä säveltä hevosen kanssa.
Opettaminen on helpompaa, kun itse tietää, mitä hakea.
Sirpa Degerth-Káldi
Aloitin ratsastuksen Poni-Haassa 6-vuotiaana. Ensimmäinen oma hevoseni oli Prinssi-niminen poni. Tuomarinkartanon Ratsastusopisto siirtyi perheemme omistukseen vuonna 1993. Aloitin tuntien ohjaamisen Opistolla jo varsin nuorena, ja päätoimisen ratsastuksenopettajana olen toiminut vuodesta 1998. Valmistuin ratsastuksenohjaajaksi Ypäjän Hevosopistolta vuonna 1999. IV-koulutuomarioikeudet sain vuonna 2017. Minut valittiin Suomen Ratsastajainliiton Vuoden Ratsastuksenopettajaksi vuonna 2018.
Minulla on pitkä kokemus hevosten kouluttamisessa ja ratsuttamisessa sekä ratsukoiden valmentamisessa. Olen ollut useana vuonna Suomen senioreiden B-maajoukkuerenkaassa. Maajoukkuevalmentajinani ovat toimineet mm. Jenny Eriksson, Maik Kohlschmidt ja Emile Faurie. Suomen maajoukkuevalmentaja on tällä hetkellä Rien Van der Shaft, ja osallistun valmennuksiin hevosellani San Diegolla. Kotivalmentajinani toimivat Janne Bergh ja Heidi Svanborg-Lodman.
Kilpaileminen on minulle tärkeää, sillä se mittaa omaa kehitystäni sekä motivoi ja pitää minut “ajan tasalla” myös opetustyössä. Olen aika kunnianhimoinen, mutta kilpaileminen tapahtuu aina hevosen ehdoilla, sillä hevosen hyvinvointi on minulle ykkösasia. Olen kouluttanut itse kaikki omat kisahevoseni. Nuorempana valmentauduin ja kilpailin myös esteratsastuksessa, mutta omien lasteni syntymän jälkeen esteratsastus on jäänyt taka-alalle ja panostan enemmän omaan lajiini, kouluratsastukseen. Olen kilpaillut menestyksekkäästi kouluratsastuksessa vaativa B, PSG ja Intermediare 1-tasolla ja noussut kilpailemaan Grand Prix-tasolle kaudella 2013. Viimeisin kilpailusaavutukseni on kouluratsastuksen SM-pronssia elokuussa Mäntyharjulla 2024
Opettajana pyrin olemaan aina ystävällinen, tarkka ja huolellinen. Panostan istunnan kehittämiseen ja haluan, että tehtävät suoritetaan hevosen hyvinvointia kunnioittaen. Yritän ottaa kaikki ryhmäläiset tasapuolisesti huomioon. Tykkään opettaa kaiken tasoisia ryhmiä ja haluan, että tuntien sisältö pysyy vaihtelevana, jotta työskentely on mielekästä oppilaille ja kehittää hevosten lihaksistoa oikealla tavalla.
Sanni Torniainen
Olen Sanni Torniainen ja valmistuin ratsastuksenohjaajaksi Ypäjän Hevosopiston aikuislinjalta vuonna 2019. Olen sen jälkeen opettanut sekä yksityisratsastajia että ratsastuskoulun ryhmätunteja, ja kisannut omalla hevosellani kouluratsastuksessa vaativa A tasolle asti. Valmentaudun säännöllisesti kouluratsastuksessa ja treenaamme hevoseni kanssa tällä hetkellä GP-tason tehtäviä, vaikka kisaaminen onkin jäänyt vähemmälle.Tavoitteeni on tulevaisuudessa opiskella ratsastuksenopettajaksi.
Keskityn opetuksessani paljon ratsastajan asentoon ja siihen, että jokaisen kropalle löytyy tasapainoinen sekä tehokas istunta, jonka avulla yhteistyö hevosen kanssa toimii huomaamattomilla avuilla. Opetustyylini on rauhallinen sekä kannustava ja tunneillani viihtyvät myös aremmat ratsastajat.
Milja Ranta
Aloitin ratsastuksen 11-vuotiaana ja kövin pitkään ratsastuskoulutunneilla kehittyäkseni ratsastajana. Hoitohevosten sekä vuokrahevosten kautta päädyin ostamaan ensimmäisen oman hevoseni vuonna 2008. Oman hevoseni ollessa melko älykäs ja siten haastava tapaus, jouduin opettelemaan paljon hevosista ja ratsastuksesta. Jopa niin paljon, että ajauduin oman hevoseni myötä hevosalan ammattilaiseksi.
Olen suorittanut Suomen Ratsastajainliiton valmentajakoulutusten lisäksi sekä Valmentajan ammattitutkinnon että Valmentajan erikoisammattitutkinnon Vierumäellä Suomen Urheiluopistossa. Valmentaudun ahkerasti oppiakseni lisää sekä ylläpitääkseni taitojani. Kilpailen pääosin kouluratsastuksessa, mutta välillä olen kokeillut myös muita ratsastuksen lajeja laajentaakseni näköpiiriäni.
Opettajana olen kannustava ja positiivinen. Haluan tunneillani nähdä iloisia ratsastajia sekä iloisia hevosia kehittymässä yhdessä eteenpäin.
(📸 Emmy Heinonen)
Annina Moldováni
Annina Moldováni valmistui keväällä 2025 Ypäjältä ratsastuksenohjaajaksi ja kilpailee kenttäratsastuksessa. Hän on nuoresta iästään huolimatta kokenut toimija hevosten parissa, ja opettajana Annina on positiivinen ja kannustava. Hän huomioi ratsastajat yksilöllisesti ja kertoo asiat selkeästi.
Annina opettaa sunnuntaisin klo 15–18.
Tiina Tarkkala
Olen Tiina Tarkkala, koulutukseltani ratsastuksenopettaja ja ammattivalmentaja. Minulla on pitkä kokemus kaiken tasoisten ja -ikäisten ratsastajien opettamisessa niin ratsastuskouluissa että omilla hevosillaan ratsastavien oppilaiden kanssa.
Keskityn opetuksessani ensisijaisesti oikeanlaiseen istuntaan ja hevoseen vaikuttamiseen. On aina ilo nähdä, kun oppilaat saavat oivalluksia ja kehittyvät.
Lisäksi toimin Suomen Ratsastajainliiton Talent-ohjelman vastuuvalmentajana sekä Hippos-lehden vakituisena avustajana. Opetan Tuomarinkartanon Ratsastusopistolla lähinnä kesäisin.
(📸 Sonja Holma)